Muistan sen vieläkin kuin eilisen päivän, vaikka siitä on jo 51 vuotta. Ensimmäinen sydämensiirtoleikkaukseni ja ihan yksin!

Potilas, samettipintainen ruskeavalkoinen Mikki Hiiri, oli leikkauksen jälkeen yhtä pirteä ja hyvänvointinen kuin sitä ennen.

Todennäköisesti se ei edes olisi tarvinnut sydämensiirtoa niin kuin ei myöskään vaaleahiuksinen Mimma-nukke, jonka enoni ja hänen vaimonsa toivat häämatkaltaan Norjasta.

Mutta minkä mahtoi, viisivuotiaan aloittelevan sydänkirurgin oli kirjaimellisesti kuunneltava sydämensä ääntä. Ja se pompotti lujaa, että Christian Barnard, siinäpä vasta mies.

Barnard teki maailman ensimmäisen sydämensiirtoleikkauksen joulukuussa vuonna 1967. Ja minä, anttolalainen pikkutyttö Mikkelin liepeiltä, tempaisin saman heti vuoden 1968 alussa!

Äitini oli näyttänyt eteläafrikkalaisen sydänkirurgi Barnardin kuvaa naistenlehdestä usein. Hän oli myös selostanut uteliaalle pikkutytölle sydämensiirron perusperiaatteet. Nehän käytiin lehtiuutisissa läpi melko tarkkaan.

Samalla systeemillä oli äidin kanssa käyty melkein Kuussa. Ja tavattu ihastuttava Jackie Kennedy. Lukemalla!

Mutta takaisin itse asiaan eli Mikki Hiiren sydämensiirtoon. Olin saanut lääkärintehtäviäni varten lahjaksi lääkärinlaukun, jossa oli reseptejä, proteesit, näöntarkistuslappunen, pinsetit, sakset, kuumemittari, erilaisia sylkykaukaloita ja stetoskooppi.

Niiden avulla Mikki-paran rintaan saatiin kyllä postimerkin kokoinen reikä, mutta leikkauksen edetessä ja varsinkin ompeluvaiheessa tarvittiin sairaanhoitaja Paulan auttavia käsiä.

Lempeä Paula sopi hyvin vaativan operaation avustustehtäviin, olihan hän sydänkirurgin äiti, ja kiertänyt tässä maailmassa muutakin kuin tahkoa, niin kuin sanonta kuului.

Mikki Hiiren rintalastan aukosta paljastui, että Mikki Hiiret olivat sisältä pehmeää tekoa. Harmaa täyte aaltoili mukavasti kuin lampaanvilla.

Täysin varmaa muistikuvaa ei ole, millaisen uuden sydämen Mikki sai. Ehkä se oli keinosydän. Ehkä se oli sydämenmuotoinen muovailuvahamöykky?

Joka tapauksessa Mikki eli täyttä elämää operaation jälkeen toisin kuin Christian Barnardin ensimmäinen sydämensiirtopotilas, joka kuoli valitettavasti kolmisen viikkoa leikkauksen jälkeen.

Se tuntui pikkutytöstäkin aivan hirveältä.

Barnardin ensimmäinen potilas, yli viisikymppinen mies, sai sydämensä kolarissa kuolleelta nuorelta naiselta. Sydän toimi leikkauksen jälkeen hienosti, mutta potilas sai keuhkokuumeen lääkkeistä, joita joutui syömään.

Barnardin myöhemmät elinsiirrot onnistuivat hienosti ja hänen viimeisin potilaansa eli 24 vuotta sydämensiirron jälkeen.

Barnard itse kuoli liki kahdeksankymppisenä joskus 2000-luvun alkupuolella.

Minun Mikki Hiireni menee ehkä vielä tuolla jossakin maailmalla, toivottavasti onnellisena ja tyytyväisenä. Sen tunnistaa postimerkin kokoisesta käsinommellusta paikasta rintalastan vasemmalla puolella.

Muisteluterveisin puotipuksu Heli