Moni meistä valitsee jo varhaislapsuudessa idoleita. Esikuvien hohto voi sitten myöhemmin karista syystä tai toisesta, mutta jotakin heistä aina jää.

Itse elin lapsuuttani 1960-luvulla ja ne suosikkijulkkikset taisivat myötäillä äitini kiinnostuksenkohteita. Luulen, että äidilleni Amerikka oli kova sana, ainakin Kennedyt ja Martin Luther King.

Niin, ja astronautit ja kuukävelyt. Avaruudenvalloitusta seurattiin meillä televisiosta ja lehdistä ihan niin kuin muissakin kodeissa siihen aikaan.

Mutta ne Kennedyt. Synnyin samana vuonna, kun John F. Kennedy salamurhattiin, joten en voi mitenkään väittää, että olisin aivan tietoisesti valinnut heti kättelyssä Kennedyn klaanin fanitukseni kohteeksi.

Mutta sitten vähän myöhemmin heidän seuraamisensa kiehtoi. Olivathan he yht’aikaa sekä karismaattisia, tyylikkäitä että kiehtovia julkkiksia, puhumattakaan siitä synkeästä pilvestä, joka aina tuntui leijuvan tämän suvun yllä.

Jackie Kennedy oli pikkutytön mielestä kuninkaallisempi kuin kuninkaalliset itse. Hänen kauniit 1960-luvun jakkupukunsa ja kampaukset, sekä vieno hymy, joka näytti samaan aikaan sekä surulliselta että suloiselta.

Vielä aikuisena olen jaksanut kahlata koko joukon kirjoja ja artikkeleita Kennedyista, ja etenkin Jackiesta, joka on minusta edelleenkin sekä viksun että urhean naisen yhdistelmä.

Tuntuu hurjalta ajatella, että nuorena naisena hän selviytyi yhdestä ja samasta vuodesta, jolloin menehtyi sekä hänen suuresti kaipaamansa kolmas lapsi että hänen aviomiehensä.

Lohduttomilla menetyksillä oli ajallisesti eroa vain 15 viikkoa ja niin kuin koko Jackien elämä, niin myös nämä valtavan surulliset tapahtumat tuntuivat olevan koko maailman yhteistä omaisuutta ja käsiteltävinä.

John F. Kennedyn viimeiset hetket olivat todella dramaattiset, ja uskomatonta oli se mielenlujuus, jonka turvin Jackie teki ratkaisuja, joita jaksetaan pohtia vieläkin.

Tapa, jolla hän järjesti miehensä hautajaiset, on unohtumaton.

Jackien vaaleanpunaista jakkupukua, jota hän käytti miehensä rinnalla silloin, kun salamurhaaja iski, säilytetään yhä museossa lukkojen takana, veriroiskeineen.

Puku on julkisesti nähtävänä niinkin myöhään tulevaisuudessa kuin vasta vuonna 2103.

Ei nimittäin haluta, että kukaan Kennedyn jälkeläisistä, joita tapahtumat läheisesti koskettivat, olisivat enää näkemässä tätä surullista, historiallista vaatetta.

Haikein terveisin Heli