Meillä kaikilla on omat päähänpinttymämme. Minulla niitä on monia. Yksi heikko kohta ovat lapsuudensankarit 1960- ja -70-luvuilta.

Pystyn sujuvasti ostamaan minkä tahansa kirjan, paidan tai kortin, jossa lukee Urho Kekkonen. On jotenkin vavahduttavaa ajatella, että Urkki oli Suomen presidentti yli 25 vuotta, pitempään kuin kukaan koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.

Urkki oli monisärmäinen ja kiistelty hahmo, joka joutui poistumaan maan johdosta todella surullisella tavalla kesken viimeisen kauden vuona 1982. Silloin hän oli jo vanha ja sairas mies, jonka tilaa piiloteltiin näin jälkikäteen ajateltuna todella ikävästi.

Jokainen ikäpolveni edustaja muistaa ne kuvat, joissa heikentynyttä presidenttiä saatellaan pois ja piiloon.

Onneksi ne muistikuvat pyyhkii mennen tullen mielestä voimaa uhkuva Urkki, joka hiihtää, kiipeää palmuun ja jyrähtää.

Kuva uutterasta miehestä, joka vielä tekee töitä Tamminiemen työhuoneessa, kun muu Helsinki nukkuu. Tai joka käy kädestä pitäen kiittämässä työmiehiä, jotka rakensivat Loviisan radan vuonna 1960. Tai joka suosittelee leskimieskalastaja Jaakko Kokolle emännän ottoa mustavalkoisessa valokuvassa aikojen takaa.

Kun Urkki kävi vuonna 1961 Yhdysvalloissa ja kuunteli John F Kennedyn kanssa kansallislauluja Washingtonissa, jokainen näki, että toisella charmöörillä on kyllä enemmän tukkaa, mutta ei yhtään enempää karismaa kuin meijän Urkilla. Kova sälli, ei hätkähtänyt ulospäin mitään.

Pikkutyttö ei ehkä silloin 1960- ja -70-luvuilla osannut ihailla rouva Sylvi Kekkosta, mutta näin aikuisena sympatiat ovat vahvasti myös hänen puolellaan. Ei ollut helppoa olla Urho Kekkosen puoliso, mutta Sylvi hoiti roolinsa upealla henkevyydellä ja kulttuurihenkilön tyyneydellä.

3.syyskuuta tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun Urkki syntyi. Ihan varmasti järjestän Pielaveden suurelle miehelle oman yksityisen muistelukahvihetken ja plaraan vaikka omia kouluaikaisia hiihtokuviani.

Kuka oli sinun suosikkipoliitikkosi lapsena?