Tämä on kirjeeni sinulle, lapsuusidolini Kalle Anttila

Tiedän, että olet jo edesmennyt. Kuolit 25 vuotta sitten Palm Beachissa Floridassa.

Haluan vain kertoa näin julkisesti, että olit lapsuuteni merkittävimpiä vaikuttajia, kiitos Anttilan tavaraluettelojen.

Tässä on tietty nyt pilkettä silmäkulmassa, kun sanon näin, mutta on tämä pitkälti tottakin.

Vähän myöhemmin teininä luin Dostojevskit ja Minna Canthit, mutta en ole varma, oliko edes heidän tuotannollaan yhtä suurta vaikutusta elämääni.

Anttilan tavaraluettelo oli täräkkä juttu, kun se ilmestyi 1960-luvulla postilaatikkoon.

Hetki oli juhlallinen. Jokainen tiesi, että kohta ajan viimeisimmät trendit olisivat meidän kaikkien tiedossa tässä muutamien satojen ihmisten pikkukylässä.

Muoti saavuttaisi meidät täällä korvessa, sillä sinä toisit sen meille. Teit sen vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Jos rehellisiä ollaan, myös tämänhetkinen Suomi kaipaisi Anttilaa ja Anttilan tavarakuvastoja. Kun Urkkia ei enää tule, Anttilan kuvasto yhdistäisi turvallisesti kuin kanaemo.

Sitä paitsi iso Anttilan kuvasto oli täydellistä viihdettä.

Sinun ansiostasi, Kalle Anttila, osasin vaatia housupukua ensimmäiseen koulun joulujuhlaan vuonna 1970.

Sinun ansiostasi tiesin, milloin pitää olla leveät ja milloin kapeat lahkeet. Milloin olkatoppaukset ja milloin ei. Milloin pastellivärejä ja milloin vaikka slaavilaishenkiläistä ruusuromantiikkaa.

Ilman sinua emme olisi veljieni kanssa tienneet, mitä kirjoittaa joulupukille. Nyt ilmakiväärit ja mikroskoopit ilmestyivät listoille kuin vettä vaan.

Silmänurkkaan ilmestyy siis väkisinkin kosteutta, kun luen nyt haastatteluasi vuodelta 1967.

Siinä kerrotaan, kuinka jouluruuhkassa Fredrikinkadun myymälässä Helsingissä myymälän ovia jouduttiin välillä pitämään päivällä kiinni, kun porukkaa kävi niin paljon.

Tekstissä mainittiin, kuinka ”television kuuluttajatyttäret ja uutistenlukijat” olivat tuttuja kasvoja Anttilan väentungoksessa. Niin, ja Japanin ja Neuvostoliiton suurlähetystöjen henkilökunta! On se ollut menoa.

Kalle, haluan, että tiedät, että ei tule toista samanlaista jälkeesi. Ei riitä Sampo Kaulanen eikä Vesa Keskinen edes yhdessä paikkaamaan määrätietoisuuttasi.

Sanoit, että jaksat tehdä töitä vain välttämällä liikelounaita ja hiihtämällä ja uimalla tarpeeksi koripalloilua unohtamatta. Korostit riittävien unien merkitystä.

Konttorihuonekalutkin ostit monta vuotta käytettyinä ja laskutuksen naiset joutuivat istumaan puulaatikoilla. Olit ainoa laatuaan, monella eri tavalla.

Ei ihme, että sinua ja perhettäsi, ikävä kyllä, myös kadehdittiin. Olit monelle liian itsevarma, liian amerikkalaistyyppinen ja liian edelläkävijä. Olisi pitänyt mennä pitkin seinänvieriä ja pyytää anteeksi isommiltaan.

Tervehdin sinua siis sinne jonnekin, Kalle Anttila.

Sinussa oli ehdottomasti sitä jotakin meille 60-, 70- ja 80-lukulaisille (sanoo nainen, jonka kaapista löytyy jemmasta noin 30 Anttilan luetteloa).

Terveisin Heli