-
Muotimuksu syksy 3/1996. Hyväkuntoinen lehti, kaavat yhä kiinni. Kivaa syysmuotia 1990-luvun lopulta, ulkoiluvaatteita taaperosta koululaiseen. Peruskaavoja, jotka käyvät tämänkin ajan vaatteisiin, kun valitsee modernin kankaan. Kiva lehti myös muisteluun ja vaikka synttäripakettiin lisukkeeksi! Hinta 1 euroa. -
Suuri Käsityölehti vuodelta 1995. Kaavat mukana, 78 sivua. Ohjeita muun muassa naisen peruspuvustoon liiveineen, mekkoineen ja pystykauluspaitoineen. Ohjeita myös erilaisiin naisten kaulusvaihtoehtoihin puseroissa ja paidoissa. Myös valkoisten puuvillaneuleiden, miestenpaitojen, perusverkkareiden ja puutarhurin neulepuseron ohje. Hinta 1 euroa. -
Jorma Heinosen ja Osmo Vuoriston Antiikkikirja. Kattava opas harrastajalle. Kirja esittelee antiikkiesineiden historiaa ja eri tyylikausia. Kirja kuvaa tarkasti huonekaluja, kansantaidetta ja taideteollisuutta eri aikakausilta. Kattavasti myös kaikki Arabian leimat eri vuosilta. Siisti, hyväkuntoinen kirja, painos vuodelta 2000, sivuja 313. Hinta 5 euroa. -
Kauniit pikkuruiset posliiniset mokkakupit. Neljä kappaletta aluslautasineen. Kuvassa tavallisenkokoinen tulitikkuaski antamassa käsityksen pienestä koosta. Ulkomaiset, hyvin sirot ja kauniit pienet mokkakupit. Väritys vihreä-valkoinen. Kauniit, ehjät ja hyvinsäilyneet. Kuvassa heijastuksia. Käyttöön tai koristeeksi. Neljän kuppiparin hinta 12 euroa. -
The Motor Cycle helmikuu 1955. Vanha amerikkalainen moottoripyörälehti, 60 sivua. Hyvinsäilynyt tuon ajan moottoripyörälehti, paljon nostalgisia vanhoja aiheeseen liittyviä mainoksia, muun muassa Shell, Sunbeam ja Triumph. Kiinnostava historiallinen lehti vaikka alan harrastajan synttäripakettiin! Hinta 3 euroa. -
Skräppäyksen käsikirja. Käsikirja antaa vinkkejä tekniikoista, materiaaleista ja kiinnitystavoista. Siinä kerrotaan kannen ja sisäsivujen suunnittelun periaatteista ja opastetaan tehokeinojen käytössä. Oli aiheena synttärit, matka tai vauvan ensimmäinen vuosi, skräppäämällä muistot säilyvät myös jälkipolville. Käytetty uudenveroinen. Sivuja 100, hinta 5 euroa.