-
Tamminiemen pesänjakajat, poliittinen kohukirja 1980-luvulta. Ilmestyi vuonna 1981. Kirjassa esitellään 22 tunnettua poliitikkoa presidentti Urho Kekkosen seuraajaehdokkaina ja pohdiskellaan heidän menestymismahdollisuuksiaan. Kirjan kirjoittivat nimimerkin suojissa tunnetut Helsingin Sanomien toimittajat. Kirjasta nousi kohu, sillä tuohon aikaan ei pidetty sopivana, että toimittajat käyttivät kirjassa tietoa, jota olivat saaneet sisäpiirin kautta. Siisti, hyväkuntoinen kirja. Omiste peitetty kivalla elokuvatarralla. Kirjan hinta 10 euroa.
-
Meeri Koutaniemi ja Ann-Mari Leinonen: Rakkaus. Kirjassa 25 tunnettua suomalaista kertoo käsityksistään rakkaudesta. Kirjassa mukana muun muassa Maaret Kallio, Jorma Uotinen, Hannu-Pekka Björkman, Sikke Sumari, Pekka Hyysalo, Seela Sella ja arkkipiispa Tapio Luoma. Kirja julkaistu vuonna 2022. Hinta 10 euroa.
-
Vanha peltirasia. Rasia on julkaistu Englannin kuninkaan Yrjö V:n ja hänen puolisonsa kuningatar Maryn kunniaksi. Rasian kannessa on ollut kuninkaan ja kunnigattaren maalatut kasvokuvat, mutta nyt niistä on jäljellä enää kohokuviot. Rasian sivuissa näkyy Buckinghamin palatsi ja vuosiluvut 1910-1935. Rasialla on siis juhlistettu kuninkaan 25-vuotista hallitsijataivalta. Yrjö V:n kausi päättyi seuraavana vuonna hänen kuolemaansa 70-vuotiaana. Ikivanhan peltirasian hinta 15 euroa.
-
Prinsessa Diana muistovihkonen. Vuonna 1997 edesmenneen prinsessa Dianan muistovihkonen. Vihkosessa tietoa ja kuvia hänen elämästään sekä viisi muistopostimerkkiä hänestä. Britannian postin julkaisemassa muistovihkosessa on myös 5-vuotiaan englantilaispojan kirje ja piirros, jossa hän kiittää Dianaa rakkaudesta ja halauksista maailman lapsille. Hinta 15 euroa.
-
VIIKON AARRE: Arabia Ruusukuppi lautasineen. D-mallin kupin muodon suunnitteli 1950-luvun lopulla Ulla Procope. Kun Arabialla oli 1960-luvulla yhtenä johtohahmona Kaj Franck, hän pyysi Anneli Qveflanderia suunnittelemaan kuppiin vahvemman kuvion kuin tuon ajan hentoiset koristeet. Syntyi voimakas ruusukuvio. Kupin vetoisuus 1,5 desilitraa ja korkeus 7,8 cm. Ihana vaikka lahjaksi intohimoiselle kahvinjuojalle erikoishetkiin. Meillä näitä varastossa 3 kpl. Hinta yhdelle kupille aluslautasen kanssa 25 euroa.
-
Isohko nahkalaukku, vetoketjullinen. Vahvaa nahkaa, vetoketjullinen ja edessä läppätasku. Kantohihnat, laukun koko 30 x 30 cm. Mahtuu hyvin esimerkiksi paperitavaraa ja 10-tuumainen tabletti. Sisällä ei ole taskuja eikä vuoria. Laukku on ehjä sekä siisti ja niin vahvaa tekoa, että tätä tuskin saa kovin helposti käytössä rikki. Hinta 25 euroa.
-
Uusi koululaisen muistikirja 1970-71. Käyttämätön, 192-sivuinen siisti vanha muistikirja. Kirjassa kaikkea sellaista yleistietoa, jota tuon ajan koululaisen ajateltiin tarvitsevan. Tässä kirjassa tietoa muun muassa tuon ajan musiikista, kotihippojen järjestämisestä, urheilutuloksista, avaruuslennoista ja lintulajeista. Hinta 5 euroa.
-
Uusi koululaisen muistikirja 1971-72. Käyttämätön, siisti, 192-sivuinen. Muistikirjaan koottiin sellaista yleistietoa, jonka arveltiin kiinnostavan tuon ajan koululaista ja olevan hänelle tarpeen. Tässäkin kirjassa tietoa tuon ajan automerkeistä teknisine tietoineen, asiaa koiraroduista, jumppaniksejä ja tietoa Euroopan ruhtinassuvuista. Todella monipuolista ajankuvaa! Hauska vaikka lahjaksi tuon ajan koululaiselle. Hinta 5 euroa.