-
Love Story vuodelta 1971, hyväkuntoinen. Kirjan alkuperäisteos julkaistiin vuonna 1970 ja suomennos vuonna 1971. Kirjasta tehtiin vuonna 1970 myös elokuva, josta tässä kirjassa on muutama valokuva. Hyväkuntoinen kirja, vain paperikansien yläreunassa hieman säilytysjälkeä. Ihana kesäkirja romantiikan ja 1970-luvun ystäville. Hinta 5 euroa. -
Lintuparatiisi - luonnon ja ihmisen yhteiseloa. Julkaistu vuonna 2017, kovakantinen, 159 sivua. Kirja on kirjoitettu muistuttamaan Espoon Suomenojan lintualueen ainutlaatuisuudesta, joka on yksi Suomen merkittävimmistä lintukohteista. Kirjassa on yhteensä yli 200 toinen toistaan hienompaa kuvaa alueen luonnosta ja sen arvolajeista unohtamatta muutoksen dokumentointia. Hyväkuntoinen käytetty. Hinta 5 euroa. -
Kirja Suomesta Lenita-lasien läpi katsottuna. Tässä kirjassa Lenita käsittelee Suomen historiaa ja omaa elämäänsä. Kirjassa sivutaan niin Suomen suurmiehiä ja -naisia kuin omia suuria rakkauksia. Kirjassa on ennen julkaisematonta kuvamateriaalia. Lenita omisti kirjan Suomen puolustusvoimille sekä talvi- ja jatkosodan rintamamiehille ja -naisille, lotille. Hyväkuntoinen kirja on nidottu pehmeäkantinen ja siinä on peräti 416 sivua. Kirjan hinta on 5 euroa. -
Leevi and the Leavings Torstai...40 seuraavaa hittiä. Vuodelta 2001, julkaisija Johanna. Käytetty 2 cd-levyn kokonaisuus. Siisti ja testikuunneltu levy, kotelossa yhä hintalappu kiinni. Mukana muun muassa kappaleet Tikapuut taivaaseen, Elämää, Elina, mitä mä teen, Älä itke, Baby Jane ja Laineen Pia. Loistava musaretki Leevi and the Leavings-yhtyeen yhtaikaa haikeaan ja sarkastiseen maailmaan. Hinta 12 euroa. -
Isoäidin kauniit käsityöt, tekijät Raija Pesu ja Nina Mattila. Kirjassa esitellään nelisenkymmentä perinteistä suomalaista ristipisto- ja kirjontatyötä ompeluohjeiden kera. Mallit ovat aikaisemmin julkaisemattomia ja pääosin vuosien 1900 ja 1940 väliltä. Kaunis kirja jo selailtavaksi ja inspiraatiota antamaan! Neljäs painos vuodelta 2001, julkaisija WSOY. 112 sivua, hyväkuntoinen, etulehdelle liimattu kaunis vanha kiiltokuva. Kirjan hinta 5 euroa. -
Kuolemankurvasta moukaripörssiin – Eläintarhanajojen autokilpailut 1932–1963 on Fred Geitelin, Jussi Juurikkalan ja Jyrki K. Talvitien kirjoittama kattava historiikki. Kovakantinen ja hyväkuntoinen. Hinta 15 euroa.- Teos: Kuolemankurvasta moukaripörssiin – Eläintarhanajojen autokilpailut 1932–1963
- Kirjailijat: Fred Geitel, Jussi Juurikkala, Jyrki K. Talvitie
- Sidonta: Kovakantinen (sidottu)
- Kunto: Hyväkuntoinen
- Hinta: 15 euroa
-
Koululaisen muistikirja 1970-71. Käyttämätön, 192-sivuinen siisti vanha muistikirja. Kirjassa sellaista yleistietoa, jota tuon ajan koululaisen ajateltiin tarvitsevan, kuten tietoa tuon ajan musiikista, kotihippojen järjestämisestä, urheilutuloksista, avaruuslennoista ja lintulajeista. Hinta 5 euroa. -
Kirja suomalaisten traktoreiden historiasta. Suomessa on valmistettu monta traktorimerkkiä: Kullervo, Vaasa, Atom, Ideal, Takra sekä Valmet. Näiden lisäksi rakentajat ovat tehneet lukemattomia omavalmisteita. Kovakantinen, uudenveroinen traktorikirja, jonka tekijä on Olli J. Ojanen. Sivumäärä 150. Hinta 15 euroa. -
Kiti Kokkonen: Purukumi karusellissa. Hilpeä sähköpostiromaani! Kirjassa kolmekymppiset ystävättäret Ronja ja Emilia pohtivat sähköpostiviestittelyssään parisuhdeongelmiaan. Vaikka välillä näyttää, ettei mikään suju, huumori auttaa, ja taas pinnistetään eteenpäin. Julkaistu vuonna 2006, kustantaja Gummerus. 152-sivuinen, hyväkuntoinen. Hinta 5 euroa. -
Likaiset legendat – 30 vuotta Yötä (Siltala 2011) on Olli Lindholmin ja Ilpo Rantasen kirjoittama. 287-sivuinen, pehmeäkantinen kirja on käytetty, mutta hyväkuntoinen.- Teos: Likaiset legendat – 30 vuotta Yötä
- Kirjailijat: Olli Lindholm, Ilpo Rantanen
- Kustantaja: Siltala (2011)
- Sivumäärä: 287 sivua
- Sidonta: Pehmeäkantinen
- Kunto: Käytetty, hyväkuntoinen
- Hinta: 5 euroa
-
Pinkojia ja piikkareita, 278 sivua. Kirja esittelee suomalaisen kenkäteollisuuden historiaa, erittäin värikäs ja runsas kuvitus. Hieno kirja kenkädiggarille, jota kiinnostaa nimenomaan suomalaisen teollisen kengän historia ja kehitys. Etulehdellä ollut omistus peitetty kukkatarralla. Kirjan hinta 5 euroa. -
Riitta Pojanluoma Perinnemakuja maakunnista. Asiantunteva ja monipuolinen katsaus eri maakuntien perinneruokiin. Kirjasta löydät reseptit Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uusimaan, Hämeen, Pohjanmaan, Savon, Karjalan, Lapin ja Ahvenanmaan perinneruokiin. Kustantaja Tammi, julkaistu 2003. Hyväkuntoinen, 356-sivuinen. Hinta 6 euroa. -
Katja Kallio: Sooloilua (2002) – Kovakantinen. Katja Kallion suosittu läpimurtoromaani Sooloilua on moderni kotimainen klassikko, joka naurattaa ja koskettaa. Kirja kertoo kolmekymppisestä Emmasta, jonka elämä mutkistuu intohimoisen rakkauden ja omalaatuisen anoppiehdokkaan myötä. Kallio kuvaa terävästi ja lämpimällä huumorilla nykynaista, ihmissuhteita sekä oman tien löytämistä. Kirjan pohjalta on tehty myös suosittu elokuva.- Hinta: 5,00 €
- Kirjailija: Katja Kallio
- Julkaisuvuosi: 2002
- Sidosasu: Kovakantinen
- Kunto: Hyvä
-
Louis de Bernières: Kapteeni Corellin mandoliini (kovakantinen). Klassikkoromaani rakkaudesta sodan keskellä.Louis de Bernièresin menestysteos Kapteeni Corellin mandoliini sijoittuu kauniille Kreikan saarelle toisen maailmansodan aikaan. Se on värikäs, traaginen ja samalla humoristinen kuvaus italialaisen upseerin ja kreikkalaisen naisen välisestä suhteesta, miehityksen arjesta ja inhimillisyydestä.Tuotetiedot:- Kirjailija: Louis de Bernières
- Teos: Kapteeni Corellin mandoliini (suom. Marja Alopaeus)
- Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho
- Julkaisuvuosi: 2000
- Sidonta: Kovakantinen
- Kunto: Hyväkuntoinen käytetty
- Hinta: 5,00 €
-
Ville Klingan ja Iiro Harjulan toimittama Jääkiekkotaituriksi tähtien avulla. Kirja esittelee suomalaisten huippukiekkoilijoiden juniorivuosien harjoittelua ja polkuja menestykseen. Se esittelee tunnettujen pelaajien harjoitteita, ennätystuloksia ja tarinoita, jotka auttoivat heitä nousemaan tähtiin. Hyväkuntoinen kirja vuodelta 2015. Hinta 10 euroa. -
Joni Martikainen: Rohkaisukirja ujoille. Lohdullinen ja käytännönläheinen opas sosiaalisen herkkyyden ja jännittämisen ymmärtämiseen.Psykologi Joni Martikaisen kirjoittama Rohkaisukirja ujoille tarjoaa tutkimustietoon pohjautuvia työkaluja ja keinoja ujouden kanssa elämiseen. Kirja avaa jännittämisen taustalla olevia uskomuksia ja auttaa lukijaa tunnistamaan omat voimavarat sekä hyväksymään luontaisen sosiaalisen herkkyytensä. Hidasta elämää -kirjaperheeseen kuuluva teos keskittyy ujouden hyviin puoliin ja auttaa luomaan tasapainoisemman suhteen itseen.Tuotetiedot:- Kirjailija: Joni Martikainen
- Teos: Rohkaisukirja ujoille
- Kustantaja: Bazar
- Julkaisuvuosi: 2025
- Sarja: Hidasta elämää
- Kunto: Uudenveroinen
- Hinta: 5,00 €
-
Joan Duncan Oliver: Onni on sinun (2006)- Kuvaus: Kaipaatko pientä pysähtymistä arjen keskellä? Tämä vuodelta 2006 peräisin oleva opas tarjoaa helposti sulatettavia ajatuksia ja käytännön vinkkejä oman onnellisuuden löytämiseen. Kirja ei tyrkytä ihmeratkaisuja, vaan herättelee huomaamaan hyvät asiat tässä ja nyt. Hyväkuntoinen.
- Hinta: 6,50 €
-
Jo riittää - irti kiusaamisesta ja kiusaajista. Satu Kaski ja Vesa Nevalainen avaavat kiusaamista ilmiönä, sen psykodynamiikkaa ja erilaisia muotoja. He kertovat, mitä kiusaaminen on, miten siihen pitäisi puuttua ja kuinka se saadaan loppumaan. Teos on hyödyllistä luettavaa kaikille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Hinta 5 euroa. -
Hilarius-hiiri herkkujen parissa. Julkaistu vuonna 2004, ensimmäinen painos. 47-sivuinen, hyväkuntoinen. Kirjassa paljon hyviä reseptejä lapsiperheen arkeen ja juhlaan. Ihana leipoa ja kokkailla yhdessä! Hyvät, selkeät ohjeet, joten leipomukset ja muut herkut onnistuvat isommilta lapsilta myös ominpäin. Hinta 5 euroa. -
Harald Selmer-Geeth: Siltalan pehtori, pokkari. Vuoden 1960 painosta. Siisti pokkari, vain kannen yläreunassa sanomista, sillä siitä nirhautunut vähän paperia pois. Harva tietää, että Siltalan pehtorin kirjoitti salanimellä suomenruotsalainen oikeuspormestari Werner Örn, joka asui Viipurissa. Hän kirjoitti myös Suomen ensimmäisen salapoliisiromaanin. Pokkarin hinta 2 euroa. -
Hagar Olsson: Edith Södergranin kirjeet. Edith Södergranin Hagar Olssonille vuosina 1920-22 lähettämät kirjeet, Pentti Saaritsan suomeksi kääntäminä. Nämä lähes 90 kirjettä valottavat vaatimattomia oloja, joissa Edith Södergran eli mutta niissä tulevat esiin myös Södergranin huumori ja halu nousta kohtalonsa yläpuolelle. Kirja on vuodelta 1990, jolloin suomennos julkaistiin. Siisti käytetty kirja, sivuilla ei merkintöjä eikä töhryjä. Hinta 10 euroa.