-
Erikoinen turvakynttilänjalka, korkeus 24 cm. Käytetty. Kynttilänjalan sisällä jousi, joka nostaa kynttilää sitä mukaa, kun se palaa, joten kynttilä voi palaa turvallisesti loppuun saakka. Jonkin verran kulumisen jälkiä kynttilänjalan varren pinnassa (näkyy kuvassa) mutta silti komea ja erikoinen ilmestys. Hinta 5 euroa. -
Ystäväkirja 1960-lukulaisille. Kirjan nimi All my loving - 60-luvun ystäväni. Tähän kirjaan voivat ystävät päivittää nykyisen elämäntilanteensa ja kirjata tärkeät muistot. Kirja sisältää myös muistitestin 1960-luvun asioista. Sopii hyvin heille, jotka olivat nuoria 1960-luvulla. Käyttämätön, kansissa sopivasti ajanpatinaa. Hinta 5 euroa. -
Skräppäyksen käsikirja. Käsikirja antaa vinkkejä tekniikoista, materiaaleista ja kiinnitystavoista. Siinä kerrotaan kannen ja sisäsivujen suunnittelun periaatteista ja opastetaan tehokeinojen käytössä. Oli aiheena synttärit, matka tai vauvan ensimmäinen vuosi, skräppäämällä muistot säilyvät myös jälkipolville. Käytetty uudenveroinen. Sivuja 100, hinta 5 euroa. -
Bond-keräilysarjan Aston Martin ja siihen liittyvä keräilylehti. James Bond-elokuvien autoista koostuva pienoismallisarja alkoi ilmestyä Suomessa vuonna 2008. Tässä yksi sarjan autoista eli Aston Martin DBS. Mukana alkuperäinen kotelo ja autoon sekä kyseiseen elokuvaan liittyvä keräilylehti. Hinta yhteensä 12 euroa. -
Kirjailija Minna Canthin muistomerkkirahaston hyväksi julkaistu kirjanen. Vuodelta 1914, sivuja 63, pehmeäkantinen. Kirjassa on aikalaisten muistoja Minna Canthista ja selvitystä muistomerkkirahaston vaiheista vuonna 1914. Siistit sivut, pahvikansissa ajanpatinaa. Todellisen Canth-fanin ostos! Kirjasen hinta 5 euroa. -
The Motor Cycle helmikuu 1955. Vanha amerikkalainen moottoripyörälehti, 60 sivua. Hyvinsäilynyt tuon ajan moottoripyörälehti, paljon nostalgisia vanhoja aiheeseen liittyviä mainoksia, muun muassa Shell, Sunbeam ja Triumph. Kiinnostava historiallinen lehti vaikka alan harrastajan synttäripakettiin! Hinta 3 euroa.