-
Iso pehmolelukokoelma. Tämän ajan pehmoja, mutta joukossa myös muutama 1980-luvun lankakoira. Hyväkuntoisia, siistejä ja ehjiä. Kokoelma käy myös lahjaksi tai vaikka mummolaan/pappalaan lastenlasten vierailuja varten. Pehmot isossa mustassa uudessa kannellisessa hatturasiassa. Hinta rasioineen 15 euroa. -
Ilmailun historiaa esittelevä keräilyalbumi vuodelta 1936. Albumissa 113 kuvaa lentokoneista, lentäjistä ja reiteistä. Keräilykuvat ilmestyivät viikoittain ruotsalaisen Aller-kustantamon perhelehdessä Allers Familje Journalissa. Albumin tekstit ovat ruotsiksi. Mielenkiintoinen ajanpatinoima albumi vanhoista lentokoneista kiinnostuneelle! Hinta 15 euroa. -
Hyväkuntoiset Enkelin Eväspussi-sarjan vanhat peltipurkit. Kyljissä tekstit "Iloa jokaiseen päivääsi", "Kaikkea hyvää" ja "Onnea ja unelmia". Korkeudet 16,5 cm, 14,5 cm ja 12 cm. Purkit ovat 2000-luvun alusta, jolloin Enkelin Eväspussi -sarja aloitti seinäjokelaisen lastenhoitajan ideoimana. Kyljissä olevat tummat kohdat eivät ole ajanpatinaa, vaan kuuluvat väritykseen. Purkkien pohjassa yhä myyjäliikkeen tarrat. Purkit myös sisältä hyväkuntoiset. Kolmen purkin yhteishinta 12 euroa. -
Peikko säästölipas, puinen, 1960-luku. Korkeus 23 cm. Kolikkoaukko selässä. Kolikot saa pois avaamalla puisesta vivusta alhaalla. Valmistaja on Niemen Lelu eli nykyinen Niemen tehtaat Vammalasta. Niemen tehtaat teki aikoinaan puuleluja mutta tunnetaan nykyisin laatuhuonekalujen valmistajana. Peikon hinta 12 euroa. -
Kaunis suomalainen pikkuinen maljakko 1950-luvulta. Käsin dreijattu ja maalattu, korkeus vain 8,5 cm. Signeerattu Atelje Nordqvist. Vuonna 1951 taiteilijat Saul Nordqvist ja Holger Granbäck perustivat Atelje Nordqvistin, jonka nimi muuttui 1960-luvulla. Savitorpaksi. Se oli 1970-80-luvulla todella tunnettu keramiikkapaja. Tämän pikkuruisen koriste-esineen hinta on 12 euroa. -
Adalmiinan Helmi vuodelta 1957. Z. Topeliuksen sadun mukaan kertonut Kirsi Kunnas. Kuvitus Rudolf Koivu, kustantaja WSOY. Nidottu, pehmeäkantinen. Sivut ehjät, mutta kirjassa iän tuomaa tahraisuutta. Kuvituskuvat kuitenkin tahrattomat ja siistit. Melko harvinainen, sillä pehmeäkantinen kirja kului helposti lasten käsissä. Hinta 12 euroa. -
Lasten mini- ja pienoiskirjoja 6 kpl. Kokoelmassa kirjaset Napapiirin nalle, Taikaponi, Tiiti löytölapsi, Taika-appelsiini, Kapteeni katti ja Kalle Kani. Viisi ensimmäistä kirjaa ovat 1970-luvulta ja Kalle Kani on painettu 2000-luvulla. Ihanat kuvitukset! Hyväkuntoisia ja siistejä vanhoja pikkukirjoja. Hinta yhteensä 12 euroa. -
Leevi and the Leavings Torstai...40 seuraavaa hittiä. Vuodelta 2001, julkaisija Johanna. Käytetty 2 cd-levyn kokonaisuus. Siisti ja testikuunneltu levy, kotelossa yhä hintalappu kiinni. Mukana muun muassa kappaleet Tikapuut taivaaseen, Elämää, Elina, mitä mä teen, Älä itke, Baby Jane ja Laineen Pia. Loistava musaretki Leevi and the Leavings-yhtyeen yhtaikaa haikeaan ja sarkastiseen maailmaan. Hinta 12 euroa. -
Bay City Rollers Rollin´ lp-levy. Rollin´oli skottipoikabändin debyyttialbumi, jonka myötä se nousi suosituksi. Levyssä on hentoja naarmuja, mutta koesoitossa se soi kuitenkin kauniisti läpi eli tyydyttää varmaan BCR-fanin kaipuun 1970-luvulle. Ja onhan levyssä niin söpö kansikin. Debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1974. Levyn hinta 12 euroa.