-
Ilmailun historiaa esittelevä keräilyalbumi vuodelta 1936. Albumissa 113 kuvaa lentokoneista, lentäjistä ja reiteistä. Keräilykuvat ilmestyivät viikoittain ruotsalaisen Aller-kustantamon perhelehdessä Allers Familje Journalissa. Albumin tekstit ovat ruotsiksi. Mielenkiintoinen ajanpatinoima albumi vanhoista lentokoneista kiinnostuneelle! Hinta 15 euroa. -
Larsen Maxi Auto -palapeli. 30-palainen kehyspalapeli, jonka koko on noin 36,5 x 28,5 cm. Palapelissä on kuvia ja nimet useista klassisista autoista, kuten Cadillac, Oldsmobile, Ford Model T, Rolls Royce Phantom, Jaguar ja BMW 328. Palapelin valmistaja on norjalainen Larsen, joka on tehnyt palapelejä omassa tehtaassaan Norjassa jo vuodesta 1953 lähtien. Hyväkuntoinen käytetty. Hinta 5 euroa. -
Iso pehmolelukokoelma. Tämän ajan pehmoja, mutta joukossa myös muutama 1980-luvun lankakoira. Hyväkuntoisia, siistejä ja ehjiä. Kokoelma käy myös lahjaksi tai vaikka mummolaan/pappalaan lastenlasten vierailuja varten. Pehmot isossa mustassa uudessa kannellisessa hatturasiassa. Hinta rasioineen 15 euroa. -
Todella tilava vanha urheilulaukku 1970-luvulta. Siisti ja ehjä iso tekstiilipintainen laukku, jossa tekonahkaiset vahvikkeet ja kädensijat. Kovalevypohja ja metallivetoketju. Siisti sisältä, hieman haalistunut ulkoa. Kuvassa täytetty paperilla, jotta muoto näkyisi. Koko 50 x 35 x 25 cm. Näitä laukkuja myytiin Centrum-tavarataloissa 1970-luvulla, joten laukulla on jo ikää, mutta se on yhä käyttöön sopiva, nostalgiaa arvostavan viikonloppu- tai urheilulaukku. Hinta 12 euroa. -
Jo riittää - irti kiusaamisesta ja kiusaajista. Satu Kaski ja Vesa Nevalainen avaavat kiusaamista ilmiönä, sen psykodynamiikkaa ja erilaisia muotoja. He kertovat, mitä kiusaaminen on, miten siihen pitäisi puuttua ja kuinka se saadaan loppumaan. Teos on hyödyllistä luettavaa kaikille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Hinta 5 euroa. -
Joulumerkkikotien hyväksi myydyt postikortit 2 kpl. Toinen käyttämätön, toinen kulkenut postissa. Joulumerkkikodit olivat Suomessa paikkoja, joissa hoidettiin vastasyntyneitä tai taaperoikäisiä lapsia, joiden äidit tai muut perheenjäsenet olivat sairastuneet tarttuvaan tuberkuloosiin. Lapsi saattoi viettää Joulumerkkikodissa vuodenkin, joskus pitempäänkin. Joulumerkkikodit olivat toiminnassa 1936-1973. Korteissa oli Joulumerkkikodeissa hoidossa olevia lapsia leikkimässä. Korttien yhteishinta 3 euroa. -
Junghans electronic ato-mat s. Painava messinkikello. Korkeus 16,5 cm ja leveys 13 cm. Kello toimii paristolla ja on testattu ja todettu toimivaksi. Joku on saanut kellon lahjaksi heinäkuussa 1977, siitä kertoo huomaamaton kaiverrus sivussa. Kellosta puuttuu takakansi, joka on otettu pois helpottamaan patterinvaihtoa. Kauniin, vanhan ja toimivan kellon hinta 20 euroa. -
Ville Klingan ja Iiro Harjulan toimittama Jääkiekkotaituriksi tähtien avulla. Kirja esittelee suomalaisten huippukiekkoilijoiden juniorivuosien harjoittelua ja polkuja menestykseen. Se esittelee tunnettujen pelaajien harjoitteita, ennätystuloksia ja tarinoita, jotka auttoivat heitä nousemaan tähtiin. Hyväkuntoinen kirja vuodelta 2015. Hinta 10 euroa. -
Arabia Helsinki kahvikuppi. Kahvikuppi on Ulla Procopen suunnittelemaa Arabian NE-mallia. Stockmann tilasi kupin tällä kuvituksella 100-vuotisjuhlavuotenaan 1962. Kuppisarja on myös Helsingin kaupunginmuseon kokoelmissa. Kupin pohjassa lukee Arabian leimojen lisäksi Helsingin kaupunginmuseo. Hinta 10 euroa. -
Vanha toimiva kahviprännäri eli kahvinpaahdin. Ennen kuin valmiiksi paahdettu kahvi yleistyi kaupoissa, suomalaiskodeissa tarvittiin kahviprännäriä. Sitä käytettiin raakojen kahvipapujen paahtamiseen puuhellalla. Tämä ehjä ja hyvin säilynyt vanha peltinen rännäri on halkaisijaltaan 18 cm. Hinta 10 euroa.