-
Hilkka Uusivirran toimittama kirja suomalaisesta ruokaperinteestä. Monipuolinen keittokirjan ja historiakirjan yhdistelmä, 240 sivua. Ohjeet on jaettu seuraavasti: kalaruoat, liharuoat, maito, piimä ja juustot, munaruoat, kasvisruoat, marja- ja hedelmäruoat, makeiset ja juomat. Siisti ja ehjä kirja, ensimmäinen painos vuodelta 1982. Hinta 18 euroa. -
Skräppäyksen käsikirja. Käsikirja antaa vinkkejä tekniikoista, materiaaleista ja kiinnitystavoista. Siinä kerrotaan kannen ja sisäsivujen suunnittelun periaatteista ja opastetaan tehokeinojen käytössä. Oli aiheena synttärit, matka tai vauvan ensimmäinen vuosi, skräppäämällä muistot säilyvät myös jälkipolville. Käytetty uudenveroinen. Sivuja 100, hinta 5 euroa. -
Sigrid Boo Rakas oma minä vuodelta 1955. Aikansa suosituimpia ulkomaisia viihderomaaneja Suomessa. Hieman kahvitahroja etulehdellä, mutta muuten siisti vanha pokkari. Näiden Riksin sarjaan kuuluvien värikkäiden pokkareiden etukansista saa myös kivoja pieniä seinätauluja, joissa on alkuperäinen 1940-ja 1950-lukujen tunnelma ja kiva värimaailma. Pokkarin hinta 3 euroa. -
Seppo Laurell Suomen majakat. Painettu 1999, 7. painos, 351 sivua. Hyväkuntoinen kirja, vain kansipapereiden yläreunassa jälkeä säilytyksestä. Kirja esittelee kaikki Suomen majakat ja jäljellä olevat tunnusmajakat kauniissa värikuvissa. Kirjassa on myös majakoiden elämästä kertovia historiallisia valokuvia ja rakennepiirustuksia. Kirjan hinta 20 euroa. -
Vanha puinen seinäteline. Kotoisin 1900-luvun alkupuolelta. Kaksi väliseinän erottamaa lokeroa, jotka ovat liian kapeita nykyajan korteille ja kirjeille. Ehkä tässä seinätelineessä voi säilyttää muita tärkeitä juttuja kuten saksia, nappeja ja lankarullia tai vaikka kyniä. Telineen korkeus 23,5 cm ja leveys 19,5 cm. Hinta 5 euroa. -
Röpöskä iso lasikulho, suunnittelija Eero Rislakki 1960-luvulla. Kulhon korkeus 9,5 cm ja halkaisija 20 cm. Kulho painaa peräti 2 kiloa. Eero Rislakki oli Pro Finlandialla palkittu teollinen suunnittelija, jonka käsialaa olivat myös muun muassa kansan tunteman Jopo-pyörän alkuperäiset värit, irrotettava etuvalaisin ja heijastimet. Röpöskä-kulhon hinta 20 euroa. -
Siviä Heinämaan vuonna 1911 julkaisema teos ”Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä”. Kirja näyttää vaatimattomalta, mutta se on Topeliuksen Maamme –kirjan ohella Suomen koulujen pitkäikäisin oppimateriaali. Sitä luettiin kansakouluissa vielä 1960-luvullla. Teos on mukaelma Daniel Dyfoen Robinson Crusoe -romaanista. Myynnissä oleva kappale on vuoden 1929 painosta. Siinä on omiste ja etulehdellä kirjoitus, jossa kirjan omistaja toteaa, että "Tästä kirjasta ensimmäinen kappale kului vuosina 1939-40 käsissäni, niin jännittävänä sitä pidin. Tätä kirjaa on luettu vain kaksi kertaa". Kirjan hinta 5 euroa.
-
20 rikosnovellia Suomen parhailta dekkaristeilta, pehmeäkantinen kirja vuodelta 2025. Tarinoiden takana muun muassa Virpi Hämeen-Anttila, JP Koskinen, Leena Lehtolainen, Tiina Raevaara, Matti Remes, Satu Rämö, Arttu Tuominen, Antti Tuomainen ja Heikki Valkama. 288 sivua, uudenveroinen. Hinta 5 euroa.