-
Supersankarin käsikirja. Oppaan avulla lukija voi kehittää oman Marvel-supersankarinsa valitsemalla hahmolle nimen, alkuperän, supervoimat, liittolaiset, viholliset ja muut tärkeät tiedot. Hauska kirja Marvel-elokuvien ystävälle! Vuoden 2016 painos, käyttämätön. Sivuja 171, kustantaja Sanoma Media Finland. Hinta 5 euroa. -
Suuri seuraleikkikirja - ohjelmavihjeitä arkeen ja juhlaan. 480-sivuisessa muhkeassa kirjassa on ideoita ja ohjeita melkein mihin tahansa tilanteeseen ja juhlaan, joihin tarvitaan ohjelmaa. Onpa kyse sitten firman juhlista, lastenkutsuista, häistä, polttareista tai synttäreistä. Monipuolinen opas, josta löytää ideoita myös lasten kesälomalle. Kirja on vuodelta 2000 ja kuin uusi. Kirjan hinta 10 euroa. -
Timo Turunen Pieni ystäväin lp-levy vuodelta 1991. Timo Turunen valittiin Tenavatähdeksi vuonna 1990 ja on eniten levyjä myynyt tenavatähti Suomessa. Tällä levyllä 12 kappaletta, joiden joukossa Äideistä parhain, Diana, Lentäjän poika, Leijat, Suojelusenkeli ja Minuun voit luottaa. Koekuunneltu, hyvin soi. Täydellinen levy vaikka äitienpäivälahjaksi! Levyn hinta 8 euroa. -
The Motor Cycle helmikuu 1955. Vanha amerikkalainen moottoripyörälehti, 60 sivua. Hyvinsäilynyt tuon ajan moottoripyörälehti, paljon nostalgisia vanhoja aiheeseen liittyviä mainoksia, muun muassa Shell, Sunbeam ja Triumph. Kiinnostava historiallinen lehti vaikka alan harrastajan synttäripakettiin! Hinta 3 euroa. -
Ti-Ti Nallen laulukirja, 158 sivua. Sanat, melodiat ja sointumerkit mukana. Kirjassa on runsaasti opettavaisia laululeikkejä, jotka kannustavat laulamaan ja leikkimään yhdessä. Virpi Kari on toimittanut ja Riitta Korpela säveltänyt useimmat laulut. Kirja on vuodelta 2000 ja uudenveroinen. Hinta 5 euroa. -
Toiset meistä Rauno Lehtinen ja musiikki. Lahjakkaan muusikon ja säveltäjän elämäkerta keskittyen hänen musiikilliseen uraansa ja suomalaisen musiikkiin ja viihteeseen. Julkaistu vuonna 2010. Kovakantinen, hyväkuntoinen ja siisti. Etukannen sisäpuolelle laitettu Marilyn -tarra vanhasta Suosikista. Kirjan hinta 5 euroa. -
Alan klassikko esittelee yli 70 kotimaista marjaa. Kirjan kirjoittivat Toivo Rautavaara ja Pekka Knuuttila yhdessä ja se julkaistiin vuonna 1981. Kovakantinen, hyväkuntoinen, 198 sivua. Julkaisija WSOY. Paljon tietoa marjoista ja niiden käytöstä, reseptejä ja hyvät tunnistuskuvat myös myrkyllisistä marjoista. Alan perusteos, jonka tieto ei vanhene. Hinta 10 euroa. -
Tommy Tabermann: Suudelma (Kovakantinen, käytetty)Hinta: 5,00 €
Kunto: HyväEtsitkö herkkää, romanttista ja tunteita herättävää luettavaa? Suomen virallisen rakkausrunoilijan, Tommy Tabermannin, Suudelma on herkkä proosateos suoraan sydämestä sydämeen. Kirja sukeltaa syvälle rakkauden, intohimon ja välittämisen voimaan juuri sillä aidolla tabermannilaisella tyylillä, joka saa kyynisemmänkin lukijan pehmenemään.-
- Kirjailija: Tommy Tabermann
- Kirja: Suudelma
- Julkaisuvuosi (painos): 2003 (5. painos)
- Kustantaja: Gummerus
- Kunto: Hyväkuntoinen käytetty
-
-
Tracy Chevalier: Pudonneet enkelitHistoriallinen romaani Tyttö ja helmikorvakoru -teoksen kirjailijalta.Pudonneet enkelit sijoittuu 1900-luvun alun Lontooseen, viktoriaanisen aikakauden loppuun. Tarina alkaa kuningatar Viktorian kuoleman jälkeen, kun kaksi perhettä kohtaa hautausmaalla. Perheiden tyttäret ystävystyvät, mutta aikuisten salaisuudet, muuttuvat sukupuoliroolit ja naisasialiikkeen nousu ajavat perheet törmäyskurssiin. Teos kuvaa ajanjaksoa usean eri kertojan äänellä.Tuotetiedot:- Kirjailija: Tracy Chevalier
- Kustantaja: Otava (2003)
- Sivumäärä: 394 sivua
- Asu: Kovakantinen
- Kunto: Hyvä
-
Helen Taylor: Tuulen viemät. Kirjailija tutkii Tuulen viemän jatkuvaa viehätystä ja pureutuu sen suosion taustalla vaikuttaviin tekijöihin kuten naisyleisöihin, populaarikulttuuriin ja Hollywoodiin. Mainio lahjakirja populaarikulttuurista ja naistutkimuksesta kiinnostuneille sekä Tuulen viemän ihailijoille. 233 sivua, hyväkuntoinen. Hinta 5 euroa. -
Tukaattityttö, taiteilija Tyko Sallisen vaimon Helmi Vartiaisen elämäkerta. Tarina nuoresta sivistyneestä karjalaistytöstä, joka tulee Ateneumiin opiskelemaan ja tapaa Tyko Sallisen. Kohtalokas avioliitto tekee hänestä taiteilijan mallin ja kahden tyttären äidin, mutta elämä omavaltaisen Tykon kanssa johtaa pian perhetragediaan. Tekijä Inka-Maria Laitila, 1.painos 2002. Uudenveroinen kirja, hinta 5 euroa. -
Suomen Jules Verneksi kutsutun V.Artin scifimäinen seikkailuromaani Etelämeren salaisuus. Ilmestyi alunperin vuonna 1945, tämä kappale on vuoden 1959 painosta. Kirjassa japanilainen liikemies Rishito Hokurai ajautuu haaksirikkoon keskellä Etelämerta ja kohtaa avaruusolennon. Ja mitä sitten sattuikaan? Kirja sopii vaikka ääneen luettavaksi iltaisin kesämökillä, on nimittäin sen verran jännittävä tarina. Omiste ja kansissa kyllä sanomista, mutta itse sivut hyväkuntoiset ja siistit. Hinta 5 euroa. -
Kiehtova lasten tietokirja pikku etsiville. Kirjassa tutustutaan sekä entisajan että tämän päivän vakoojiin ja heidän työmenetelmiinsä. Kirjan avulla oppii muun muassa salakuuntelun taidot sekä monta muuta kikkaa. Kiinnostavat tekstit ja kuvat, mukana myös kirjaan kuuluva cd. Kirja on vuodelta 2011 ja se vaikuttaa käyttämättömältä, sillä cd ja kirjaan kuuluva juliste ovat avaamattomat. Kirjan hinta 5 euroa. -
Keitto-opas eli vanha keittokirja vuodelta 1940. 2.painos, 96 sivua. Kirjasta löytyvät klassiset reseptit niin salaatteihin, paistoksiin, muhennoksiin, pihveihin, murekkeisiin, keittoihin, kalaruokiin, puuroihin kuin jälkiruokiin. Erikoisuuksina voisi mainita vaikkapa sellaiset ruuat kuin porkkanamaitokeitto, lanttumunkit, irlantilainen muhennos, Köyhän hanhi, luukeitto, paperissa savustettu kala, silakkaohukaat, rieppovelli, leipäkeitto, tirri ja kaljalimppu. Kirjassa vasemmassa yläkulmassa reikä sitä varten, että kirja on saatu naruun riippumaan keittiönseinälle tai se on laitettu pieneen naulaan roikkumaan, ettei katoa. Kirjan hinta 10 euroa. -
Vanhojen tavaroiden aarrekirja, toimittanut Leena Nokela. Vuosi 2001, 1.painos, julkaisija Otava. Sivuja 351. Kirja toimii oppaana keräilijöille ja antiikista kiinnostuneille. Se käsittelee suomalaista taideteollisuutta, keramiikkaa ja eri tyylikausia. Asiantunteva kirja, jonka tieto ei vanhene. Hinta 5 euroa. -
Uura Hagberg ym. (toim.): Vie kielen – Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä (2. painos)Uura Hagbergin ja työryhmän toimittama Vie kielen – Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä on yhdistelmä perinteistä keittokirjaa ja inspiroivaa kahvipöytäkirjaa, joka herättää kokkausinnon loistavilla värikuvilla. Hinta 5 euroa.- Toimittajat: Uura Hagberg, Ilona Köckritz, Petra Sinisalo
- Julkaisija: Unilever Bestfoods
- Julkaisuvuosi: 2003 (2. painos)
- Sivumäärä: 111 sivua, runsas värikuvitus
- Sidosasu: Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)
- Kunto: Hyväkuntoinen
-
Kasarimusiikin klassikko, Village People Can't Stop the Music elokuvan sound track vuodelta 1980. Levy koekuunneltu ja testattu, levy on hyväkuntoinen. Kansikotelossa mustekynällä siisti levyn omistajan nimikirjoitus. Hauska myös kasaribileiden tunnelmankohottajana tai nostalgisena koristeena. LP-levyn hinta 10 euroa. -
Ville Yliaska: Laman kokemukset (2025)- Kuvaus: Yliaskan teos pureutuu siihen, miltä 1990-luvun taloudelliset kriisit ja laman vuodet näyttivät ja tuntuivat tavallisten ihmisten arjessa. Painavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa yhteiskunnallisesta historiasta kiinnostuneelle. Tämä kappale on käytetty, mutta uudenveroinen.
- Hinta: 15,00 €
-
Suuri Käsityölehti vuodelta 1995. Kaavat mukana, 78 sivua. Ohjeita muun muassa naisen peruspuvustoon liiveineen, mekkoineen ja pystykauluspaitoineen. Ohjeita myös erilaisiin naisten kaulusvaihtoehtoihin puseroissa ja paidoissa. Myös valkoisten puuvillaneuleiden, miestenpaitojen, perusverkkareiden ja puutarhurin neulepuseron ohje. Hinta 1 euroa. -
Zane Grey Yksinäisen tähden harhailija vuodelta 1959. Zane Greyn lännenromaanit olivat todella suosittua luettavaa 1960-luvulla. Jos ei enää jaksa lukea näitä värikäskantisia pokkareita, näistä saa kivaa rekvisiittaa vaikka kesämökille. Kansista voi tehdä myös pieniä seinätauluja luomaan 1950- ja -60-lukujen tunnelmaa. Siisti kirja muuten, mutta selkämyksen yläosassa muutaman sentin repeämä. Itse kansi hyväkuntoinen. Pokkarin hinta 2 euroa. -
Äitien kirja- maailman parhaalle äidille. Humoristinen opas kaikille äideille. Kepeitä mutta myös käytännöllisiä ohjeita erilaisista tilanteista selviytymiseen, kuten pitkistä automatkoista, huonoista unista tai teini-ikäisten kiemuroista. Sopii hyvin etenkin tuoreille äideille! 158 sivua, uudenveroinen, lukematon. Hinta 5 euroa.