Tervetuloa penkomaan Puosun kirjoja ja levyjä! Tämä arkku ei ole lukossa, vaan kätkee sisäänsä valikoitua lukuiloa ja korvakarkkia pikkurahalla. Valikoima kasvaa sitä mukaa, kun uusia lasteja saapuu satamaan. Voit ostaa samalla kiinteällä 6,95 euron postikululla kuinka monta tuotetta tahansa!
-
101 kitaralaulua, toimittanut Aapeli Vuoristo. Julkaisija Fazer vuonna 1949. Suomalaisia ja ulkomaisia laulelmia ja kansanlauluja sanoin ja nuotein. Kitarasäestykseen sopivat sointumerkinnät. Lauluina muun muassa Souda, souda sinisorsa ja Leivo, Daiga-daiga-duu ja Meksikon pikajuna. Sivuja 97, lopusta puuttuu kitaran otetaulukko. Etulehdellä omistuskirjoitus vuodelta 1950. Kirjan hinta 5 euroa. -
Aarteiden kirja 2 Kerro äiti! Suosittu suomalainen lastenkirja, jonka on toimittanut Kirsi Kunnas. Sisältää tarinoita, runoja ja satuja eri lastenkirjailijoilta. Kirja on 10-osaisen kirjasarjan toinen osa. Julkaistu vuonna 1956, sivuja 175. Siistikuntoinen vanha lastenkirja, suunnattu aikoinaan 6-12-vuotiaille lapsille. Hinta 5 euroa. -
Adalmiinan Helmi vuodelta 1957. Z. Topeliuksen sadun mukaan kertonut Kirsi Kunnas. Kuvitus Rudolf Koivu, kustantaja WSOY. Nidottu, pehmeäkantinen. Sivut ehjät, mutta kirjassa iän tuomaa tahraisuutta. Kuvituskuvat kuitenkin tahrattomat ja siistit. Melko harvinainen, sillä pehmeäkantinen kirja kului helposti lasten käsissä. Hinta 12 euroa. -
All my loving – 60-luvun ystäväni -ystäväkirjaAll my loving – 60-luvun ystäväni on nostalginen ystäväkirja, joka on suunnattu 1960-luvulla nuoruuttaan eläneille.Tarjoaa tilaisuuden päivittää ystävysten nykyiset elämäntilanteet ja tallentaa yhteiset muistot kansien väliin. Kirja sisältää myös hauskan muistitestin, joka vie ajatukset takaisin 1960-luvulle.Kirja on käyttämätön, kansissa ajanpatinaa.- Tuote: Ystäväkirja aikuisille / muistokirja
- Nimi: All my loving – 60-luvun ystäväni
- Kohderyhmä: 1960-luvulla nuoria olleet, nostalgiaa rakastavat
- Sisältö: Ystäväsivut, muistojen tallennus, 1960-luku-muistitesti
- Kunto: Käyttämätön, kansissa ajanpatinaa
- Hinta: 5,00 €
-
Jorma Heinosen ja Osmo Vuoriston Antiikkikirja. Kattava opas harrastajalle. Kirja esittelee antiikkiesineiden historiaa ja eri tyylikausia. Kirja kuvaa tarkasti huonekaluja, kansantaidetta ja taideteollisuutta eri aikakausilta. Kattavasti myös kaikki Arabian leimat eri vuosilta. Siisti, hyväkuntoinen kirja, painos vuodelta 2000, sivuja 313. Hinta 5 euroa. -
Suorastaan suloinen poikien seikkailukirja Arvid Lydeckenin Helmenpyytäjä. Julkaistu vuonna 1931 ja kuulunut Poikien Seikkailukirjasto -sarjaan. Hyväkuntoinen ensimmäinen painos. Tuon ajan hengen mukaisesti nuorten seikkailukirjoissa korostettiin rohkeutta ja neuvokkuutta ja niin tässäkin tarinassa. Kirjan hinta 15 euroa. -
Astrid Lindgren Päivärinne lastenkirja. Kauniisti kuvitettu Astrid Lindgrenin vähän melankolinen satu orpolapsista, jotka asuvat vieraan isännän luona. He löytävät ihanan paikan, Päivärinteen, jossa on ihana olla ja jossa he alkavat vierailla säännöllisesti. Päivärinne-satu on julkaistu aikaisemmin Astrid Lindgrenin kokoelmassa Satuja, joka ilmestyi suomeksi 1980-luvulla. Siitä se irrotettiin omaksi kirjakseen ja uuden kuvituksen teki Marit Törnqvist. Kirja on painettu vuonna 2003 ja on hyväkuntoinen. Hinta 10 euroa. -
Bay City Rollers Rollin´ lp-levy. Rollin´oli skottipoikabändin debyyttialbumi, jonka myötä se nousi suosituksi. Levyssä on hentoja naarmuja, mutta koesoitossa se soi kuitenkin kauniisti läpi eli tyydyttää varmaan BCR-fanin kaipuun 1970-luvulle. Ja onhan levyssä niin söpö kansikin. Debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1974. Levyn hinta 12 euroa. -
Carol Shields: Rakkauden tasavalta (kovakantinen). Pulitzer-palkitun Carol Shieldsin Rakkauden tasavalta on tarina kahden keski-ikäisen sinkun kohtaamisesta. Merenneitomyyttejä tutkiva Fay ja kolmesti eronnut radiojuontaja Tom ovat molemmat kokeneet elämässä kolhuja, mutta uskovat yhä ihmeisiin. Teos kuvaa osuvasti ihmismieltä ja ihmissuhteiden monimutkaisuutta.Tuotetiedot:- Kirjailija: Carol Shields
- Teos: Rakkauden tasavalta (suom. Hanna Tarkka)
- Kustantaja: Otava
- Julkaisuvuosi: 2002
- Sidonta: Kovakantinen
- Kunto: Hyväkuntoinen käytetty
- Hinta: 5,00 €
-
Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Vuodelta 2009, sivuja 175, kustantaja WSOY. Kovakantinen, kansipaperillinen. Anderssonin rehellinen ja lämminhenkinen muistelmateos, jossa hän tuo esiin myös niitä puolia itsestään, joita julkisuudessa harvemmin tuotiin. Siisti käytetty kirja, jossa omiste peitetty kauniisti kiiltokuvalla. Hinta 10 euroa. -
Danielle Proudin Kotiverstas. Täydellinen opas kaikille, jotka haluavat kokea käsillä tekemisen riemua. Tämä vuonna 2006 ilmestynyt kirja tuntuu edelleen ajankohtaiselta, koska se kannustaa kestävään elämäntapaan, vanhan kunnostamiseen ja uniikkeihin ratkaisuihin massatuotannon sijaan. Se tarjoaa ideoita muun muassa tekstiilien, huonekalujen ja pienten sisustusesineiden tuunaamiseen. Hyväkuntoinen käytetty, hinta 5 euroa. Vinkki: Samalla postimaksulla kulkee vaikka kuinka monta kirjaa tai tuotetta – hyödynnä sama toimituskulu ja poimi ostoskoriin lisää luettavaa tai tarvikkeita! -
Prinsessa Dianan viimeisestä vuodesta kertova kirja. Kirjoittaja Daniel Spoto, suomennos julkaisija Tammi vuonna 1997. Kuvitettu, 249 sivua. Prinsessa Diana kuoli elokuussa vuonna 1997, joten kirja kirjoitettiin ja julkaistiin hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen. Kansipaperissa vähän kulumaa. Hinta 5 euroa. -
Entten tentten! Kivaa tekemistä lapsille sisälle ja ulos. 40 suosittua leikkiä ohjeineen, jaoteltu kolmen vaatimustason mukaan. 100-sivuinen kovakantinen kirja, julkaistu 2010, kustantajalta loppuunmyyty. Mervi Lindmanin ja Mika Wickströmin kokoama leikkikirja sopii paitsi lapsiperheille, niin mummolaan tai pappalaan tai synttäribileisiin. Hinta 10 euroa. -
16 Finnhits 2 vuodelta 1975. Kappaleita on 16, joista tunnetuimpia muun muassa Marionin El Bimbo, Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen, Lea Lavenin Tumma nainen, Kivikasvojen Tankeros Love, Kai Hyttisen Saanhan olla hän ja Tapani Kansan Sä luota päivään nousevaan. Levyssä hieman naarmuja, mutta koesoitossa soi kuitenkin nätisti. Nostalginen myös koristeena. Levyn hinta 5 euroa. -
Gabriel Linde Tuntematon vaara. Ensimmäinen suomennettu painos vuodelta 1948. Ruotsinkielinen alkuperäisteos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1933. Hyväkuntoinen, kovakantinen, 198-sivuinen. Kirjassa Marsin asukkaat tulevat tutkimaan maata lentokoneellaan, joka on tekniikan huippusaavutus ja siitä huolimatta, että marsilaiset kuvataan asiallisen ystävällisinä, he joutuvat kahakoihin Maan ihmisten kanssa. Kirja kuului Suomessa Seikkailujen maailma -nimiseen kirjasarjaan. Kirjan hinta 5 euroa. -
Hagar Olsson: Edith Södergranin kirjeet. Edith Södergranin Hagar Olssonille vuosina 1920-22 lähettämät kirjeet, Pentti Saaritsan suomeksi kääntäminä. Nämä lähes 90 kirjettä valottavat vaatimattomia oloja, joissa Edith Södergran eli mutta niissä tulevat esiin myös Södergranin huumori ja halu nousta kohtalonsa yläpuolelle. Kirja on vuodelta 1990, jolloin suomennos julkaistiin. Siisti käytetty kirja, sivuilla ei merkintöjä eikä töhryjä. Hinta 10 euroa. -
Harald Selmer-Geeth: Siltalan pehtori, pokkari. Vuoden 1960 painosta. Siisti pokkari, vain kannen yläreunassa sanomista, sillä siitä nirhautunut vähän paperia pois. Harva tietää, että Siltalan pehtorin kirjoitti salanimellä suomenruotsalainen oikeuspormestari Werner Örn, joka asui Viipurissa. Hän kirjoitti myös Suomen ensimmäisen salapoliisiromaanin. Pokkarin hinta 2 euroa. -
Hilarius-hiiri herkkujen parissa. Julkaistu vuonna 2004, ensimmäinen painos. 47-sivuinen, hyväkuntoinen. Kirjassa paljon hyviä reseptejä lapsiperheen arkeen ja juhlaan. Ihana leipoa ja kokkailla yhdessä! Hyvät, selkeät ohjeet, joten leipomukset ja muut herkut onnistuvat isommilta lapsilta myös ominpäin. Hinta 5 euroa.