-
Vanha Hellaksen karkkipakkaus 1970-luvulta. Kun repäisi kääreen pois, jäljelle jäi tämä ohutta muovia oleva rasia. Kun makeiset oli syöty, tätä rasiaa käytettiin muottina askartelussa. Sen saattoi myös kiinnittää nuppineuloilla pieneksi seinätauluksi lastenhuoneeseen. Näitä myytiin 1970-luvun alussa. Hinta 3 euroa. -
Love Story vuodelta 1971, hyväkuntoinen. Kirjan alkuperäisteos julkaistiin vuonna 1970 ja suomennos vuonna 1971. Kirjasta tehtiin vuonna 1970 myös elokuva, josta tässä kirjassa on muutama valokuva. Hyväkuntoinen kirja, vain paperikansien yläreunassa hieman säilytysjälkeä. Ihana kesäkirja romantiikan ja 1970-luvun ystäville. Hinta 5 euroa. -
Kirja suomalaisten traktoreiden historiasta. Suomessa on valmistettu monta traktorimerkkiä: Kullervo, Vaasa, Atom, Ideal, Takra sekä Valmet. Näiden lisäksi rakentajat ovat tehneet lukemattomia omavalmisteita. Kovakantinen, uudenveroinen traktorikirja, jonka tekijä on Olli J. Ojanen. Sivumäärä 150. Hinta 15 euroa. -
Vanha huoneentaulu vuodelta 1892. 17-vuotias Aina Lindgren on päässyt ripille Kuhmoisissa vuonna 1892 ja saanut siitä sekä kirkkoherran että kappalaisen allekirjoittaman koristeellisen todistuksen. Konfirmaatiotodistusta pidettiin tuohon aikaan niin merkittävänä, että tässäkin tapauksessa se on kehystetty lasin alle ja laitettu seinälle niin sanotuksi huoneentauluksi. Taulun korkeus 32,5 cm ja leveys 26,5 cm. Alkuperäiset puukehykset ja lasi päällä. Taulun hinta 15 euroa. -
Seppo Laurell Suomen majakat. Painettu 1999, 7. painos, 351 sivua. Hyväkuntoinen kirja, vain kansipapereiden yläreunassa jälkeä säilytyksestä. Kirja esittelee kaikki Suomen majakat ja jäljellä olevat tunnusmajakat kauniissa värikuvissa. Kirjassa on myös majakoiden elämästä kertovia historiallisia valokuvia ja rakennepiirustuksia. Kirjan hinta 20 euroa. -
Komea Hellas Mexico peltirasia 1960-luvulta. Rasiassa myyty aikoinaan suklaakonvehteja. Siisti vanha rasia, jossa vain normaalia kulumaa ja ajanpatinaa. Koko 15,5 x 12 x 5,5 cm. Tähän on ihana kerätä vaikka lasten tai lastenlasten kanssa kesän aarteet talteen rannalta ja tutkia niitä sitten talvella! Hinta 8 euroa. -
Iso vintagehenkinen kissakuva kartonkia A3-koko. Uusi kissa-aiheinen kissakuva, hyvät värit ja laadukas ohut kartonki. Voi kiinnittää seinään vaikka kaksipuoleisella teipillä tai niin kuin ennen vanhaan, vaikka nastoilla kesäkodin seinään. Upea tietenkin myös kehystettynä ja lasin alla. Toimitetaan taittamattomana pahvikotelossa. Ison kartonkikuvan hinta 8 euroa. -
Kaipaatko jotakin kaunista lastenhuoneen seinälle tai kesäkotiin? Iso kartonkijuliste on helppoa kiinnittää seinään vaikka kaksipuoleisella teipillä tai niin kuin ennen vanhaan, vaikka nastoilla, jos raaskii. Pääsee upeasti oikeuksiinsa myös kehystettynä. Isokokoinen eli A3-kokoa. Toimitetaan taittamattomana pahvikotelossa. Hinta 8 euroa. -
Junghans electronic ato-mat s. Painava messinkikello. Korkeus 16,5 cm ja leveys 13 cm. Kello toimii paristolla ja on testattu ja todettu toimivaksi. Joku on saanut kellon lahjaksi heinäkuussa 1977, siitä kertoo huomaamaton kaiverrus sivussa. Kellosta puuttuu takakansi, joka on otettu pois helpottamaan patterinvaihtoa. Kauniin, vanhan ja toimivan kellon hinta 20 euroa. -
Keitto-opas eli vanha keittokirja vuodelta 1940. 2.painos, 96 sivua. Kirjasta löytyvät klassiset reseptit niin salaatteihin, paistoksiin, muhennoksiin, pihveihin, murekkeisiin, keittoihin, kalaruokiin, puuroihin kuin jälkiruokiin. Erikoisuuksina voisi mainita vaikkapa sellaiset ruuat kuin porkkanamaitokeitto, lanttumunkit, irlantilainen muhennos, Köyhän hanhi, luukeitto, paperissa savustettu kala, silakkaohukaat, rieppovelli, leipäkeitto, tirri ja kaljalimppu. Kirjassa vasemmassa yläkulmassa reikä sitä varten, että kirja on saatu naruun riippumaan keittiönseinälle tai se on laitettu pieneen naulaan roikkumaan, ettei katoa. Kirjan hinta 10 euroa. -
Pieni leikkiastiasto, posliinia. Nallen kuvalla varustettuja pikkuruisia astioita. Kokoelmassa kahvikannu, maitokannu, sokeriastia ja neljä kuppiparia. Astiasto on 1990-luvulta. Korkeimman kannun korkeus 7,5 cm. Astiasto hyväkuntoinen lukuunottamatta pientä sokeriastiaa, jossa hieman lasitteessa krakeloitumaa. Suloinen muisto 1990-luvulta! Hinta 6 euroa. -
Toiset meistä Rauno Lehtinen ja musiikki. Lahjakkaan muusikon ja säveltäjän elämäkerta keskittyen hänen musiikilliseen uraansa ja suomalaisen musiikkiin ja viihteeseen. Julkaistu vuonna 2010. Kovakantinen, hyväkuntoinen ja siisti. Etukannen sisäpuolelle laitettu Marilyn -tarra vanhasta Suosikista. Kirjan hinta 5 euroa. -
Moottori lehti, Suomen Autoklubin äänenkannattaja. Nro 5 vuodelta 1961, sivuja 88. Hyvinsäilynyt lehti, jossa neuvoja turvavöiden valintaan sekä asiaa auton kevätpuhdistuksesta, miestenmuodista, Eläintarhanajosta ja kesärengasesittely. Lehdessä esitellään myös Castrol-yhtiö ja Aero-yhtiö. Lisäksi asiaa nelostiestä, Italiasta matkakohteena ja autokoulusta. Kivoja tuon ajan mainoksia! Lehden hinta 3 euroa. -
Arabia 101 juhlalautanen. Valmistettu vuonna 1973, suunnittelija Raija Uosikkinen. Julkaistu Arabian 100-vuotisuuden kunniaksi. Samaa juhlalautasta löytyy numeroilla 100, 101 ja 102. Isokokoinen, halkaisija 26 cm. Hyväkuntoinen, vain hyvin vähäinen pieni lyhyt viiva vaaleassa reunuksessa ylhäällä. Hinta 10 euroa. -
Suuri seuraleikkikirja - ohjelmavihjeitä arkeen ja juhlaan. 480-sivuisessa muhkeassa kirjassa on ideoita ja ohjeita melkein mihin tahansa tilanteeseen ja juhlaan, joihin tarvitaan ohjelmaa. Onpa kyse sitten firman juhlista, lastenkutsuista, häistä, polttareista tai synttäreistä. Monipuolinen opas, josta löytää ideoita myös lasten kesälomalle. Kirja on vuodelta 2000 ja kuin uusi. Kirjan hinta 10 euroa. -
Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Vuodelta 2009, sivuja 175, kustantaja WSOY. Kovakantinen, kansipaperillinen. Anderssonin rehellinen ja lämminhenkinen muistelmateos, jossa hän tuo esiin myös niitä puolia itsestään, joita julkisuudessa harvemmin tuotiin. Siisti käytetty kirja, jossa omiste peitetty kauniisti kiiltokuvalla. Hinta 10 euroa. -
Hagar Olsson: Edith Södergranin kirjeet. Edith Södergranin Hagar Olssonille vuosina 1920-22 lähettämät kirjeet, Pentti Saaritsan suomeksi kääntäminä. Nämä lähes 90 kirjettä valottavat vaatimattomia oloja, joissa Edith Södergran eli mutta niissä tulevat esiin myös Södergranin huumori ja halu nousta kohtalonsa yläpuolelle. Kirja on vuodelta 1990, jolloin suomennos julkaistiin. Siisti käytetty kirja, sivuilla ei merkintöjä eikä töhryjä. Hinta 10 euroa. -
Vanha valokuvapostikortti 1900-luvun alku. Noin 350 000 suomalaista muutti siirtolaisena Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Eniten lähtijöitä oli Pohjamaalta ja suomalaisia muutti etenkin Michiganiin ja Minnesotaan. Uudessa asuinmaassa otettiin tällaisia kuvaamokuvia, joita lähetettiin kotimaahan merkiksi, että hyvin menee. Hieman iän tuomaa nuhruisuutta. Käyttämättömän vanhan valokuvakortin hinta 2 euroa. -
Vanha valokuvapostikortti 1900-luvun alku. Noin 350 000 suomalaista muutti siirtolaisena Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Eniten lähtijöitä oli Pohjamaalta ja suomalaisia muutti etenkin Michiganiin ja Minnesotaan. Uudessa asuinmaassa otettiin tällaisia kuvaamokuvia, joita lähetettiin kotimaahan merkiksi, että hyvin menee. Tässä kortissa pieni tahra oikealla reunassa, näkyy kuvassa. Käyttämättömän vanhan valokuvakortin hinta 2 euroa. -
Vanha valokuvapostikortti 1900-luvun alku. Noin 350 000 suomalaista muutti siirtolaisena Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Eniten lähtijöitä oli Pohjamaalta ja suomalaisia muutti etenkin Michiganiin ja Minnesotaan. Uudessa asuinmaassa otettiin tällaisia kuvaamokuvia, joita lähetettiin kotimaahan merkiksi, että hyvin menee. Käyttämättömän vanhan valokuvakortin hinta 2 euroa. -
Gabriel Linde Tuntematon vaara. Ensimmäinen suomennettu painos vuodelta 1948. Ruotsinkielinen alkuperäisteos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1933. Hyväkuntoinen, kovakantinen, 198-sivuinen. Kirjassa Marsin asukkaat tulevat tutkimaan maata lentokoneellaan, joka on tekniikan huippusaavutus ja siitä huolimatta, että marsilaiset kuvataan asiallisen ystävällisinä, he joutuvat kahakoihin Maan ihmisten kanssa. Kirja kuului Suomessa Seikkailujen maailma -nimiseen kirjasarjaan. Kirjan hinta 5 euroa. -
Suomen Jules Verneksi kutsutun V.Artin scifimäinen seikkailuromaani Etelämeren salaisuus. Ilmestyi alunperin vuonna 1945, tämä kappale on vuoden 1959 painosta. Kirjassa japanilainen liikemies Rishito Hokurai ajautuu haaksirikkoon keskellä Etelämerta ja kohtaa avaruusolennon. Ja mitä sitten sattuikaan? Kirja sopii vaikka ääneen luettavaksi iltaisin kesämökillä, on nimittäin sen verran jännittävä tarina. Omiste ja kansissa kyllä sanomista, mutta itse sivut hyväkuntoiset ja siistit. Hinta 5 euroa. -
Siviä Heinämaan vuonna 1911 julkaisema teos ”Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä”. Kirja näyttää vaatimattomalta, mutta se on Topeliuksen Maamme –kirjan ohella Suomen koulujen pitkäikäisin oppimateriaali. Sitä luettiin kansakouluissa vielä 1960-luvullla. Teos on mukaelma Daniel Dyfoen Robinson Crusoe -romaanista. Myynnissä oleva kappale on vuoden 1929 painosta. Siinä on omiste ja etulehdellä kirjoitus, jossa kirjan omistaja toteaa, että "Tästä kirjasta ensimmäinen kappale kului vuosina 1939-40 käsissäni, niin jännittävänä sitä pidin. Tätä kirjaa on luettu vain kaksi kertaa". Kirjan hinta 5 euroa.
-
Suomen euroviisut kautta aikojen tarjoaa katsauksen Suomen euroviisujen historiaan. Se sisältää kaikki viisuedustajamme kirjan julkaisuhetkeen saakka, kappaleiden sanat ja nuotit sekä kiinnostavaa tietoa kilpailuvuosilta. Hyväkuntoinen, kovakantinen kirja vuodelta 2007. Sopii hyvin tunnelmanluojaksi kaverusten yhteiseen euroviisuiltaan tai viisufanille kokoelmiin! Hinta 10 euroa.