Loading...
  • Apilanlehti keräilylautanen. Pohjolan marjat -sarjaan kuuluva keräilylautanen Makeakirsikka eli Prunus avium. Lautasen halkaisija 19 cm. Ripustusvalmis, leimat ja alkuperäinen tarra takana. Hinta 5 euroa.
  • Vanhojen tavaroiden aarrekirja, toimittanut Leena Nokela. Vuosi 2001, 1.painos, julkaisija Otava. Sivuja 351. Kirja toimii oppaana keräilijöille ja antiikista kiinnostuneille. Se käsittelee suomalaista taideteollisuutta, keramiikkaa ja eri tyylikausia. Asiantunteva kirja, jonka tieto ei vanhene. Hinta 5 euroa.
  • Viivin ja Wagnerin keittokirja: Syömään. Wagnerin paras pastakastike ja 44 muuta herkkua niin heinänpurijalle kuin lihanhimoiselle. Keittokirjassa on ohjeita pastoista, salaateista ja pihveistä makaronilaatikkoon ja färssiin, paljon banaanipitoisia jälkiruokia sekä ohjeet hillopulliin ja torttuihin. Vuodelta 2009, 95 sivua, kustantaja Otava. Käytetty siisti kirja. Hinta 5 euroa.
  • Jo riittää - irti kiusaamisesta ja kiusaajista. Satu Kaski ja Vesa Nevalainen avaavat kiusaamista ilmiönä, sen psykodynamiikkaa ja erilaisia muotoja. He kertovat, mitä kiusaaminen on, miten siihen pitäisi puuttua ja kuinka se saadaan loppumaan. Teos on hyödyllistä luettavaa kaikille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Hinta 5 euroa.
  • Lasten vanhoja ompelukuvia alkuperäkotelossa 8 kpl. Myyty markka-aikaan Sokoksella, hintalappu yhä kiinni pahvikotelossa. Lutuisia ja nostalgisia ompelukuvia, joiden äärellä aherrettiin aikoinaan koulussakin. Hinta 5 euroa.
  • Tyylikäs juhlapurkki Stockmann 140 vuotta. Korkeus 20,5 cm. Tyyliä kahvinkeittoon! Hinta 5 euroa.
  • Kaunis peltipurkki 1990-luvulta. Design by Weha Motiv vuodelta 1994. Hyväkuntoinen sekä sisältä että päältä. Korkeus 14 cm. Hinta 5 euroa.
  • Peltipurkki design by Weha Motiv vuodelta 1998. Hyväkuntoinen, ehjä ja siisti. Korkeus 14 cm. Hinta 5 euroa.
  • Suomen tulevaisuudet, kirja. Julkaistu 2022, sivuja 334, kustantaja WSOY. Teosta varten toteutetussa nuorisotutkimuksessa selvitettiin, mitkä asiat tulevaisuudessa mietityttävät eniten nuoria ja tämän pohjalta haastateltiin asiantuntijoita, jotka esittävät ratkaisuja. Kirjan tekijöistä Jarno Limnell on kyberturvallisuuden työelämäprofessori, Elina Hiltunen valittu maailman 25 johtavan naisfuturistin joukkoon ja Mikko Dufva on tulevaisuudentutkimuksen dosentti Aalto-yliopistossa. Kirja on uudenveroinen, joten käy myös lahjaksi. Hinta 5 euroa.
  • Gustaf Mannerheimin elämä. Vuodelta 2017, sivuja 399, kustantaja Gummerus. Ruotsalainen diplomaatti ja historioitsija Dag Sebastian Ahlander käy läpi koko Mannerhmeimin elämän lapsuudesta kuolemaan. Kirjassa Mannerheim ei näyttäydy sotasankarina vaan ihmisenä. Kiinnostava, inhimillinen elämäkerta. Hinta 5 euroa.
  • Vanha puinen kynttilänjalka 1970-luvulta. Korkeus 15,5 cm. Siisti ja ehjä kotimainen käytetty kynttilänjalka. Aitoa 1970-luvun tunnelmaa! Hinta 5 euroa.
  • Haig's Gold Label Blended Scotch Whisky-pullo. Tyhjä viskipullo 1950-luvulta. Jousikorkki ja etiketti. Pullonkorkeus 19 cm. Tämä viski oli yksi myydyimmistä viskeistä maailmassa 1900-luvulla, joten pullo sopii hyvin viskifanin hyllyyn koristeeksi. Hinta 5 euroa.
  • 20 rikosnovellia Suomen parhailta dekkaristeilta, pehmeäkantinen kirja vuodelta 2025. Tarinoiden takana muun muassa Virpi Hämeen-Anttila, JP Koskinen, Leena Lehtolainen, Tiina Raevaara, Matti Remes, Satu Rämö, Arttu Tuominen, Antti Tuomainen ja Heikki Valkama. 288 sivua, uudenveroinen. Hinta 5 euroa.
  • Kovakantinen, 1.painos vuodelta 2000. Sivuja 207. Toisin kuin monilla Tuntemattoman sotilaan päähenkilöistä, Rokan hahmolla on selkeä yhteys tosielämän sotilaaseen. Viljam Pylkäs oli pienviljelijä Sakkolasta. Hän oli tehokas sotilas, joka ei kunnioittanut vihollista sen enempää kuin omia herroja. Kirja käy seikkaperäisesti läpi Viljam Pylkkään vaiheet. Hyväkuntoinen käytetty kirja, josta sisälehdeltä poistettu siististi entisen omistajan nimitarra. Hinta 5 euroa.
  • Apilanlehti keräilylautanen Pohjolan marjat no 10. Lautasen halkaisija 19 cm, ripustusvalmis. Lautasessa kuvattuna mustaherukka. Lautasen takana alkuperästä kertovat aitousleimat ja tarra. Hinta 5 euroa.
  • Pohjolan lehti keräilylautanen no 5. Halkaisija 19 cm, ripustusvalmis. Valmistaja Fyrklövern Ab, Apilanlehti Oy. Laadukasta Schumann Arzberg -posliinia. Lautasen kuviona karviainen. Lautasen hinta 5 euroa.
  • Hilarius-hiiri herkkujen parissa. Julkaistu vuonna 2004, ensimmäinen painos. 47-sivuinen, hyväkuntoinen. Kirjassa paljon hyviä reseptejä lapsiperheen arkeen ja juhlaan. Ihana leipoa ja kokkailla yhdessä! Hyvät, selkeät ohjeet, joten leipomukset ja muut herkut onnistuvat isommilta lapsilta myös ominpäin. Hinta 5 euroa.
  • Iso kirja Bart Simpson. Vuodelta 2009, ensimmäinen painos. Kovakantinen 120-sivuinen. Siisti hyvä käytetty kirja. Hinta 5 euroa.
  • Lintuparatiisi - luonnon ja ihmisen yhteiseloa. Julkaistu vuonna 2017, kovakantinen, 159 sivua. Kirja on kirjoitettu muistuttamaan Espoon Suomenojan lintualueen ainutlaatuisuudesta, joka on yksi Suomen merkittävimmistä lintukohteista. Kirjassa on yhteensä yli 200 toinen toistaan hienompaa kuvaa alueen luonnosta ja sen arvolajeista unohtamatta muutoksen dokumentointia.  Hyväkuntoinen käytetty. Hinta 5 euroa.
  • Aarno Laitinen Rahat tai renki. Pehmeäkantinen kirja vuodelta 1984. Toimittaja Aarno Laitisen viiltävää ajankuvaa sen ajan suomalaisesta liike-elämästä. Siisti käytetty kirja. Hinta 5 euroa.
  • Citizen herätyskello. Paristokäyttöinen, testattu ja toimiva herätyskello. Myös torkkutoiminto. Hinta 5 euroa.
  • Herätyskello Focus, paristokäyttöinen. Torkkunappi ja yövalo. Testattu ja toimiva. Pohjassa kellosepänliikkeen tarra. Hinta 5 euroa.
  • Vanhantyyliset sokerikko ja kermakko, ulkomaista posliinia. Kuviona keltainen ruusu. Sokerikon korkeus 11 cm ja kermakon korkeus 7 cm. Sokerikossa kaunis nupillinen kansi. Hyväkuntoinen, käyttämätön kaksikko. Hinta yhteensä 5 euroa.
  • Gordon Ramsayn ja Mark Sargeantin kokkikirja. Englantilaisen pubiruuan reseptejä kuvineen. Suunnattu kotikokeille ja reseptit ovat helppoja ja enimmäkseen kohtuuhintaisia valmistaa. Pehmeäkantinen siisti käytetty kirja vuodelta 2009. Sivuja 256. Hinta 5 euroa.
  • Lady Gaga iso peltinen eväslaatikko. Näitä on myyty Lady Gagan konserttikiertueella vuonna 2012. Koko 17,5 x 20 x 9,5 cm. Käytönjälkeä. Fanille tai muuten vaan musadiggarille säilytysrasiaksi. Hinta 5 euroa.
  • Suloinen ja hyväkuntoinen koriste. Kaksi valkoista pehmokoiraa istumassa punaisella samettityynyllä. Toisella koiralla on valkoinen-punainen rusetti. Koirien välissä on punainen pehmosydän, jossa lukee "I love you". Kasari- ja ysärihenkinen. Koriste sopii mainiosti esimerkiksi lahjaksi tai sisustusesineeksi. Korkeus noin 15 cm. Hinta 5 euroa.
  • Pienet kupariesineet 3 kpl. Kolmen vintage-kupariesineen setti. Kupin korkeus 8,5 cm, kahvallisen pikkuämpärin korkeus 6,5 cm ja soikon koko 17,5 x 11,5 cm. Kuparia voi puhdistaa ja hoitaa kotikonsteilla, kuten suolan ja etikan seoksella, mikäli kiiltoa halutaan palauttaa. Huomioi, että kupariesineitä ei suositella pestäväksi astianpesukoneessa. Setin hinta 5 euroa.
  • Larsen Maxi Auto -palapeli. 30-palainen kehyspalapeli, jonka koko on noin 36,5 x 28,5 cm. Palapelissä on kuvia ja nimet useista klassisista autoista, kuten Cadillac, Oldsmobile, Ford Model T, Rolls Royce Phantom, Jaguar ja BMW 328. Palapelin valmistaja on norjalainen Larsen, joka on tehnyt palapelejä omassa tehtaassaan Norjassa jo vuodesta 1953 lähtien. Hyväkuntoinen käytetty. Hinta 5 euroa.
  • Barbie Juhlakirja - näin järjestät hauskimmat juhlat. Barbien opas kivojen lastenjuhlien järjestämiseen. Kirja kuin uusi, joten käy vaikka lahjaksi. Kustantaja Helsinki Media, 32 sivua, kovakantinen. Hinta 5 euroa.
  • Ti-Ti Nallen laulukirja, 158 sivua. Sanat, melodiat ja sointumerkit mukana. Kirjassa on runsaasti opettavaisia laululeikkejä, jotka kannustavat laulamaan ja leikkimään yhdessä. Virpi Kari on toimittanut ja Riitta Korpela säveltänyt useimmat laulut. Kirja on vuodelta 2000 ja uudenveroinen. Hinta 5 euroa.
  • Kiinnostavasti tehty lasten tietokirja keskiaikaisista ritareista. 64 sivua, hyväkuntoinen. Kustantaja Helsinki Media, 1.painos vuodelta 1995. Kovakantinen. Käy vaikka second hand -lahjaksi hyvän kuntonsa ansiosta. Hinta 5 euroa.
  • Näyttelijä Ville Haapasalon vauhdikas haastattelukirja. Kauko Röyhkän haastattelema ja Juha Metson valokuvin kuvitettu kirja julkaistiin vuonna 2013. Kirjassa on 213 sivua, hienot kuvat. Hyväkuntoisen kirjan hinta 5 euroa.
  • Helen Taylor: Tuulen viemät. Kirjailija tutkii Tuulen viemän jatkuvaa viehätystä ja pureutuu sen suosion taustalla vaikuttaviin tekijöihin kuten naisyleisöihin, populaarikulttuuriin ja Hollywoodiin. Mainio lahjakirja populaarikulttuurista ja naistutkimuksesta kiinnostuneille sekä Tuulen viemän ihailijoille. 233 sivua, hyväkuntoinen. Hinta 5 euroa.
  • Tukaattityttö, taiteilija Tyko Sallisen vaimon Helmi Vartiaisen elämäkerta. Tarina nuoresta sivistyneestä karjalaistytöstä, joka tulee Ateneumiin opiskelemaan ja tapaa Tyko Sallisen. Kohtalokas avioliitto tekee hänestä taiteilijan mallin ja kahden tyttären äidin, mutta elämä omavaltaisen Tykon kanssa johtaa pian perhetragediaan. Tekijä Inka-Maria Laitila, 1.painos 2002. Uudenveroinen kirja, hinta 5 euroa.  
  • Puinen leikkuulauta koko 16 x 27 cm. Leikkuulaudassa norjaksi vanhalla tyylillä teksti, että tervetuloa meidän kotiin. Leipälaudan hinta 5 euroa.
  • Muistoa minulta pyysit kirja. Kirjaan on koottu vanhoja ystäväkirjojen värssyjä. Kirjan kuvituksena on käytetty vanhoja kiiltokuvia. Kirja on vuodelta 1989 ja se on siisti ja ehjä. Hinta 5 euroa.
  • Vanha englantilainen peltipurkki 1970-luvulta. Heller-merkkinen peltipurkki, mitat 8 x 11,5 x 8 cm. Joka sivussa erilainen kuva esittämässä yhtä vuodenaikaa. Purkin hinta 5 euroa.
  • Terve ruoansulatus – hyvinvoinnin avain. Kirja tarjoaa käytännöllisiä ohjeita yleisimpien vatsavaivojen hoitoon ja ajankohtaista tietoa suoliston merkityksestä kokonaisterveydelle. Kirjan asiantuntijoina suomalaiset lääkärit. Sivumäärä 304, painovuosi 2017. Hyväkuntoisen kirjan hinta 5 euroa.
  • Valkoinen norsu. Korkeus 12,5 cm, second hand KARE design -tuote. Materiaali muistuttaa luonnonkiveä, mutta on polyhartsia. Pohjassa liukumista estävät tassut. Hyväkuntoinen lukuunottamatta säilytyksessä tullutta lyhyttä viivaa kärsän toisella puolella. Hinta 5 euroa.
  • Hyväkuntoinen kirjekuorilaukku. Koko 19 x 30 cm. Erittäin kiiltävää muovia. Pitkä olkahihna. Kiva pieni olkalaukku juhliin tai teatteriin! Hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 2 Kerro äiti! Suosittu suomalainen lastenkirja, jonka on toimittanut Kirsi Kunnas. Sisältää tarinoita, runoja ja satuja eri lastenkirjailijoilta. Kirja on 10-osaisen kirjasarjan toinen osa. Julkaistu vuonna 1956, sivuja 175. Siistikuntoinen vanha lastenkirja, suunnattu aikoinaan 6-12-vuotiaille lapsille. Hinta 5 euroa.
     
  • Aarteiden kirja 3 Oli kerran. Aarteiden kirja -sarjan kolmas teos, toimittanut runoilija Kirsi Kunnas. Lapsille suunnattuja tarinoita, satuja ja loruja. Siistikuntoinen 175-sivuinen kirja, julkaistu vuonna 1956. Hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 4 Maailma on avara. Toimittanut Kirsi Kunnas, 175 sivua. Kirjaan on koottu lapsille ja nuorille suunnattuja tarinoita, satuja ja loruja. Siistikuntoinen 2.painos vuodelta 1974. Hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 5 Nooan arkki. Tarinoita, satuja ja loruja lapsille, toimittanut Kirsi Kunnas. Sivuja 175, painovuosi 1957. Siistikuntoinen vanha lastenkirja. Hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 6 Idästä länteen, lännestä itään. Tarinoita, satuja ja loruja lapsille ja nuorille. Toimittanut Kirsi Kunnas. Julkaistu vuonna 1958, ensimmäinen painos. Sivuja 175, siisti ja ehjä kirja. Hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 8 Keksintöjä ja löytöretkiä. Kertomuksia ja tarinoita lapsille ja nuorille. Toimittanut Kirsi Kunnas, sivuja 176. Kovakantinen, siisti vanha kirja. Julkaistu vuonna 1960. Kirjassa on omiste. Kirjan hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 9 Halki aikojen. Julkaistu 1960, julkaisija WSOY, toimittanut runoilija Kirsi Kunnas. Sivuja 176, siisti vanha kirja. Kertomuksia ja tarinoita lapsille ja nuorille. Hinta 5 euroa.
  • Aarteiden kirja 10 Kun he olivat pieniä. Tarinoita ja kertomuksia lapsille ja nuorille. Toimittanut runoilija Kirsi Kunnas, julkaistu vuonna 1960. Sivuja 175, siisti kirja. Hinta 5 euroa.
  • Muoviset figuurit 24 kpl "Cowboys and Indians". Avaamaton pakkaus 1980-luvulta. Hinta 5 euroa.
  • Prinsessa Armaada kahvikuppi. Kupin korkeus 6,5 cm ja lautasen halkaisija 12 cm. Kaunis vintage koristekuppi, jonka aiheena on laulun aiheenakin ollut Prinsessa Armaada, historiallinen höyrylaiva. Kupin hinta lautasen kanssa 5 euroa.
Go to Top